Viirinkylässä näkemisen ja kokemisen arvoista ovat loistavat kalastus, metsästys,
marjastus ja luontoretkeilymahdollisuudet.
Talvella hienot mäenlaskumahdollisuudet sekä kyläläisten ylläpitämät hiihtoladut metsien siimeksessä.
Toimintaa ylläpidetään kyläyhteisöjen voimin;
Viirin kyläyhdistys, Viirin Viri sekä Jako & Osakaskunta talkoovoimin järjestää ja isännöi!
Seuraa tapahtumiamme; tule kylään ja koe!

Viirinkylä

Viirinkylä sijaitsee noin puoli tuntia Rovaniemen keskustasta Kuusamontietä itään.

Kylä on Yläkemijoen alueen vanhin, jossa kiinteää asutusta on ollut 1600-luvun alkupuolelta lähtien,
molemmilla puolin jokea.
Viirinkylän maisemaympäristö on Kemijoen kauneimpia korkeine hiekkatörmineen ja perinteisine maalaismaisemineen.
Kylä nimitettiinkin vuonna 1987 Lapin läänin kauneimmaksi kyläksi.

Viirinkylässä kannattaa poiketa kalassa Kemijoella tai läheisillä järvillä Vuoskulla ja Lupolla.

Kylätalomme herää aina silloin tällöin henkiin tanssien tai laulu / teatteriesitysten myötä.
Kylään kannattaa poiketa myös Avoimet Kylät -päivänä kesäkuun alussa, jolloin pidämme talolla avoimia ovia kaikille kiinnostuneille.

Talvisin kylän ytimestä löytyy loistavat mäenlasku- ja makkaranpaistomahdollisuudet ja perinteinen laskiaisriehamme onkin todella suosittu lapsiperheitten keskuudessa.

Kylänä Viirinkylä saattaa jäädä viereisten palvelukylien varjoon, mutta on ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen jokivarsikylä vilkkaan Kuusamontien varrella!
Paikalliset asukkaat oppaina pääset parhaiten sisälle kylämme ytimeen!

Tervetuloa!

Anna palautetta